Alte et late – korkealle ja laajalle

Tavoitteet oli asetettu korkealle ja laajalle. Ne ovat saavutettu, koska pidän nyt kädessäni eilen saamaa todistusta hyväksytysti suoritetuista opettajan opinnoista. Vuodenmittainen urakka on nyt paketissa. Oli kyllä rutistusta suorittaa sekä kasvatustieteitä ja opeopintoja samanaikaisesti otona, mutta loppujen lopuksi ei mitenkään paha nakki. Tosin syksyllä tökki tosi pahasti, kun ei aika riittänyt kaikkeen, mihin sen olisi pitänyt…

Entä mitä nyt sitten? Mitä minä tällä paperilla teen, kun en toimi opettajana? Aluksi yritän saada palkkaani nousemaan koulutuslisä-nimikkeen perusteella, koska toimin kuitenkin oppilaitosmaailmassa koulutusten suunnittelutehtävissä. Ja sitten onhan se paperi aina jonkinlainen varmistus ja takaportti, jos nykyinen työpaikka menisi alta tms…..

Kiitoksia kaikille tukemisesta, ohjauksesta ja muuten vain hengessä mukana olleille. Tämä on ollut kohtuullisen rankkaa aikaa minulle ja myös perhe on siihen saanut antaa panoksensa. Erityiskiitos heille.

Tämä rupeaa kohta kuulostamaan kirjailijan ylenpalttiselta kiitospuheelta, joten päätän lähetyksen tähän.

PS! Blogi ei varmaankaan tähän kuole, ei sitä koskaan tiedä jospa vaikka lisurinopinnot kiinnostaisivat

Kiirettä on sen verran pitänyt, että blogiinkaan ei ole ehtinyt kirjoittaa. Koko syksy on mennyt kasvatustieteitä ja opeopintoja tehdessä. Nyt vihdoinkin ollaan jo loppusuoralla. Kasvatustieteet tuli tammikuussa tehdyksi ja opeopinnoissa on enää opetusraportti sekä kehittämishanke viimeistelemättä. Molemmat ovat siinä vaiheessa, että ne valmistunevat pääsiäisen aikana.

Kun kaikki on tehty (ja hyväksytty) on aika tehdä yhteenveto. Totean vain tässä vaiheessa sen, että aika rankkaa on intensiiviopiskelu työn ohessa ja vaatii kaikilta osapuolilta paljon.

Mutta opiskeluni on kuitenkin ollut kuin kevät, mennään kohti valoisampia aikoja….

16.1.2008 Haaga-Helia Ammatillinen opettaja ja haasteelliset opetustilanteet, Eija Honkanen FT, Haaga-Helia ammatillinen opettajakorkeakoulu

Honkanen aloitti luentonsa kertomalla itsestään, omasta opiskelustaan parturikampaajasta tutkijaan. Hän perusteli opiskeluvalintojaan tiedonhalullaan. Opiskelutaustansa kertomisen jälkeen, hän antoi kuulijoille pariharjoitustehtävän. Tehtävän jälkeen seurasi salissa yleiskeskustelu. Alkuosaan kului 30 minuuttia.

Tämän jälkeen hän esitteli luentonsa näkökulmaa, etenemistä sekä lähdemateriaalia. Luento fokusoitui nuoriin opiskelijoihin ja siihen liittyviin haasteellisiin opetustilanteisiin, mutta Honkanen toi myös esille sen, että sama koskee myös aikuisopiskelijoita. Luennossa käsiteltiin nuoruuden kriisejä, työrauhaa, opiskelijan haastavaa käytöstä sekä vinkkejä miten ennaltaehkäistä haastavaa käytöstä oppimistilanteissa.

Honkasen luennossa oli paljon materiaalia, mutta hän kevensi luentoa keskustelemalla kuulijoiden kanssa sekä pyytämällä kommentteja. Luento herätti kuulijoiden mielenkiintoa, antoi ajattelemisen aihetta. Luento oli sujuva, helposti seurattava ja osoitti, että luennoitsija hallitsi esiteltävät asiat.

Honkasen ajankäyttö oli loistava. Hän aloitti klo 10:05 ja päätti klo 11:55, sisältäen kaksi parityöskentelyesimerkkiä sekä loppukysymykset. Hyvä luennoitsija.

4.12.2007 Edupoli – Innovaattorin asenne, Filosofi Esa Saarinen

Esa Saarisen luento innovaattorista alkoi sillä, että hän kätteli jokaista luennolle tulijaa. Luentonsa aluksi hän esitteli luennon rakennetta. Hänen luennolla ei ollut valmista kaavaa, jota hän noudattaisi vaan hänen tarkoituksena oli luoda pohjaa sille, että luennolle osallistuja alkaisi pohtia (ajatella) luennolla esiin nousseita asioita. Luennon tarkoituksena ei siis ollut paneutuminen Esa Saarisen ajatuksiin, vaan kuulijan omiin ajatuksiin. Tällä tavalla jokainen luento on kokemukseltaan erilainen. Toiseksi hän ei myöskään ”tenttaa” kuulijoita, joten luennoilla ei ole ”ekan rivin riskiä”. Saarisen mukaan luennon tulokseksi pyritään saavuttamaan hellä dynaaminen kokonaisuus.

Saarisen luennon näkökulma oli vahvasti kiinni arjessa, sekä työssä että yksityiselämässä. Hän toi vahvasti mukaan arkisia esimerkkejä mm. omasta yksityis- ja työelämästä, joilla hän valotti luentoaan. Tällä tavoin hän avitti kuulijaa omien sisäisten oivallusten käynnistämisessä. Luentomateriaalina hän mm. käytti pariin otteeseen ”videopätkää”, joilla hän auttoi kuulijaa suhtautumaan teemaan kokonaisvaltaisemmin. Kuulijan annettiin siis kokea jotakin ja näin luento avautui kuulijalle paremmin.

Luento oli erittäin onnistunut ja kolmetuntinen vierähti nopeasti. Se antoi ajattelemisen aihetta käsitellyn teeman ympäriltä. Yleisö kuunteli lumoutuneena koko ajan, eikä kukaan esittänyt ainuttakaan kysymystä. Luennon toisen jakson alkajaisiksi, kahvitauon jälkeen, Saarinen kiitteli kuulijoita ensimmäiseen osaan keskittymisestä. Luento päättyi tarkalleen ilmoitettuna ajankohtana ja luentosalista poistuessa Saarinen kätteli kaikki luennolle osallistujat.

Haaga-Helia 21.11.2007 Koulutus ja työelämä – vertaileva näkökulma, dos. Johanna Lasonen, Jyväskylän yliopisto

Dosentti Lasonen on tutkinut suomalaista ja eurooppalaista ammatillista koulutusjärjestelmää koulutuksen ja työelämän yhteistyön näkökulmasta. Hän käsittelee luennossaan ammatillisen koulutuksen arvostusta ja houkuttelevuutta, etenemismahdollisuuksia, koulutuksen palkitsevuutta jne.

Päällimmäisenä jäi luennosta mieleen kvantitatiivista dataa monen kalvon verran, jotka sisälsivät yllä mainittujen asioiden vertaamista 27 EU-maan kesken. Toiseksi oli luentoon otettu liian paljon dataa, jonka johdosta mielenkiinto saaattoi hiipua ja luennolla keskittyminen oli koetuksella. Ennakkoon verkkoon viety luentomateriaali paljasti sen, että kaikkein kiinnostavimmat asiat jäivät luennolla aikapulan takia käsittelemättä.

Positiivista oli kuitenkin se, että luennon aikana myös yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun ja toi siihen enemmän mielekkyyttä. Luento oli kokonaisuudessan hieman huonosti strukturoitu.

Koulutusjärjestelmä kuvastaa ja toteuttaa aikakauden koulutuspolitiikkaa. Koulutuspolitiikka taas sisältää ne toimenpiteet ja pyrkimykset joilla julkinen valta ja yhteiskunnan eri toimijat vaikuttavat koulutuksen kehittymiseen. Laukian esityksessä seurataan suomalaisen koulujärjestelmän kehitystä yli 150 vuoden ajalta (pääpiirteittäin) .

1800-luvun puolessa välissä perustettiin kouluja, joissa käsityö- ja tehdasammateissa olleet nuoret saivat opetusta mm. lukemisessa ja laskemisessa. Näitä kutsuttiin käsityöläiskouluiksi. 1920-luvun alussa muuttuivat käsityöläiskoulut ammattikouluksi ja samalla säädettiin myös oppivelvollisuuslaki. Tässä vaiheessa ammattikoulujen merkitys ammatillisen peruskoulutuksen antajana kasvoi. Koulutuksen tarkoitus oli antaa tietopuolista ja käytännöllistä ammattiopetusta.

Sotien jälkeen ammatillisen koulutuksen tarve lisääntyi ja suunnitelmien tavoitteena oli yhtenäiskoulu sekä ammatillinen oppivelvollisuus (ammatillinen osaaminen osaksi kansalaisen sivistystä). Tämä toteutettiin velvoittamalla kuntia perustamaan ammattioppilaitoksia. Ammatillinen koulutus oli tullut murrosvaiheeseen. Eräs merkittävä tekijä ammatillisen koulutuksen kehityksessä oli tulo valtioavun piiriin vuonna 1958. Tämä mahdollisti monen ammatillisen oppilaitoksen perustamisen. Luotiin vaihtoehtoinen polku lukio-/yliopisto-opiskelulle.

1960-luvulla tulivat suuret ikäluokat ammattikouluikään ja koulutuspolitiikasta oli tullut osa yhteiskuntapolitiikkaa. Myös hallinnollisella puolella tapahtui muutoksia ammattikasvatushallituksen saadessa alaisuuteensa ammatillisen koulutuksen.

Keskiasteen koulu-uudistuksen tarkoituksena oli koko ikäluokan koulutus sekä mahdollistaa jatko-opintomahdollisuutta ammatillista väylää pitkin. Seuraava iso muutos oli peruskoulu-uudistus, jolla yhdistettiin kansa-, kansalais- ja keskikoulu. Keskiasteen uudistus toteutui vuonna 1987, jolloin säädettiin laki ammatillisista oppilaitoksista. Tällöin oli mahdollista opiskella ammatillista väylää pitkin jatko-opintoihin. Myös kaksoistutkinnon suorittaminen tuli mahdolliseksi.

Koko koulutusjärjestelmä oli siirtynyt järjestelmäkeskeisyydestä tuloskeskeisyyteen. Ammatillisen koulutuksen suunnitteluun tuli mukaan mm. ennakointi, tarve, arviointi sekä tuloksellisuus. Kehittynyt yhteiskunta työelämän vaatimuksineen asettivat ammatillisen koulutuksen uuteen valoon. Ammattikorkeakoulujen perustaminen 1990-luvun lopulla vastasivat ammatillisen laadun parantamiseen ja työelämän muutoksiin.

Entä tulevaisuudessa? Tänä päivänä keskustellaan vilkkaasti korkeakoulutuksen duaalijärjestelmästä, joissa korkeakoulututkinnon suorittaminen olisi mahdollista sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Tällä tavoin ammatillisen koulutuksen jatko-opintomahdollisuus saavuttaisi päämääränsä.

Alkukankeus on voitettu ja nyt hommat alkaa luistaa. Vaikka DL:t painaa päälle molemmilta suunnilta (kasvikset ja opet), niin opiskelu alkaa olla hyvin strukturoitua ja etenee varsin hyvin.

Muutaman viikon kuluttua saan viedä opitut asiat käytäntöön, kun aloitan ensimmäistä kertaa tekemään opetustyötä. Tässä vielä mietin mitä oppimisnäkemystä tulisi opetuksessa soveltaa. Onko konstruktivistinen jotain, vai pitäisikö edetä varovasti behavioristisella tyylillä (ainakin näin aluksi)? Aika näyttää……

Tulikohan ahnehdittua liikaa? Kun tässä samalla suorittaa näitä ope-opintoja ja sitten vielä kasvatustiedeopintoja, niin ei tahdo illat ihan riittää. Tästä taitaa tulla raskas syksy, mutta toistaiseksi tämä kyllä sujuu…. Onneksi meillä on hyvä ryhmä…..

Koska olemme siirtymässä oppilaitoksessani ”minun” alan koulutuksissa päiväopiskelusta verkko-opiskeluun, asettaa se uusia vaatimuksia opetukselle. Tämä koskee sekä opettajia että opetuksen suunnittelua. Toimin opetuksen suunnitteluun liittyvissä tehtävissä, joten minunkin tulee olla perillä siitä, mitä verkko-opiskelu pitää sisällään. Koen, että tämä on melkein yhtä haastavaa minulle kuin opettajille.

Tämän johdosta lähdin pätevöitymään opettajaksi. Kun valinta osui kohdalle ja kun vielä pääsin ryhmään, jossa opinnot toteutetaan verkossa, niin asia on minulle aika hyvin pedattu. Nyt pallo on minun käsissäni. Tehtävä on minulle erittäin haastava, sillä minä en ole toiminut opettajana ja näin ollen minulta puuttuu se käytännön kokemus johon voin peilata opinnoissa opittuja teoreettisia näkemyksiä. Koulutuksessa mukana olevat opetustyötä tekevät henkilöt voivat siis tämän tehdä, mutta minun pitää aina mielessäni simuloida miten toteuttaisin opetuksen. Haasteita lisäävät myös kasvatustieteelliset perusopinnot, jotka suoritan opettajaopintojen ohessa. Vaikka haasteita on kasautunutkin, niin aion kyllä kunnialla suorittaa opettajankoulutukseni ja valmistua toukokuussa 2008.

En ole vielä vakavasti miettinyt kehittämishanketta, mutta eräitä ajatuksia on käynyt mielessä. Kehittämishankkeenani voisin tuottaa eräänlaisen ”perehdytysoppaan” miten opetus muutetaan verkkoon ja miten hyödynnämme oppilaitoksen verkko-oppimisalustaa juuri matkailualan koulutusten tarpeisiin nähden. Tämä ”opas” on lähinnä tarkoitettu niille sivutoimisille kouluttajillemme, jotka kouluttavat ainoastaan muutaman kurssikokonaisuuden vuoden aikana.

Toinen kehittämishanke on eräs tutkimustyö koskien matkailualaa Itä-Uudellamaalla. Selvitystyöpyynnön on esittänyt Haaga-Helian Porvoon toimipiste. Tämän hankkeen voisin toteuttaa yhteistyössä kollegani kanssa, joka suorittaa vastaavia opintoja Hämeen ammattikorkeakoulussa. Aika näyttää kumman projektin valitsen kehittämishankkeekseni.

Haasteet ovat esimerkkejä Järvisen mainitsemasta jatkuvasta ammatillisesta koulutuksesta. Työpaikan kehitysprojekti (siirtyminen verkko-opetukseen tai matkailuprojekti) ohjaa minun omaa ammatillista kehitystarvetta. Mihin tämä sitten johtaakaan? Tässä vaiheessa tavoitteena on opintojen suorittaminen ja myös omien työtehtävien muokkaaminen uuden opetustavan mukaisiksi. Tavoitteenani on olla mukana työpaikkani työssä, jossa koulutuksiamme muutetaan verkkopainotteiseen suuntaan. Tämän lisäksi myös opettaminen saattaa jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi. Tulevaisuus saattaa sitten tuoda mukanaan aivan uusia mahdollisuuksia kehittää itseään vielä enemmän. Olen kuitenkin nyt isojen haasteiden edessä, joten ne ovat ensiksi hoidettava ennen kuin uudet haasteet astuvat kuvaan mukaan.

On selkeitä merkkejä siitä, että ”suorittavan työn” tekijöitä tarvitaan entistä enemmän. Työntekijäpula on kohta käsillä, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja jättävät suuren aukon. Mielestäni tänä päivänä nuoren kannattaa vahvasti miettiä ammattikoulutusta. Kaikille korkeasti koulutetuille ei kohta riitä työpaikkoja, kun sen sijaan ammattimiehelle (-naiselle) riittää töitä. Käden taidot nousevat vielä arvoon arvaamattomaan!

Työskentelen ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa on monta eri koulutusalaa ja olenkin huomannut selkeitä trendejä erityisen vetovoimaisista aloista. Mm. kokit, autonasentajat, media-alan koulutukset jne. ovat olleet suosittuja. Nyt kuitenkin kaivataan putkimiehiä, timpureita yms. ammattimiehiä. Toki nuoret tiedostavatkin näiden alojen työllistymismahdollisuuksia, mutta oppilaitosten, työelämän sekä viranomaisten on tehtävä entistä enemmän työtä houkutellakseen nuoret hakeutumaan ko. alojen koulutuksiin.

Tässä tapauksessa heittäisin pallon oppilaitoksille. Heidän tulisi profiloitua joidenkin alojen oppilaitoksina, eikä toimia kovin monien alojen kanssa. Tämä monialaisuus johtaa siihen, että resursseja ei ole tarpeeksi kohdentaa tiettyjen alojen kehittämiseen ja markkinointiin. Toisaalta myös valtion myöntämät opiskelupaikat vaikuttavat oppilaitoksen monialaisuuteen. Oppilaitos yrittää kaikin tavoin kasvattaa aloituspaikkojen määrää sekä järjestää mieluiten sellaisten alojen koulutuksia, mistä saadaan eniten valtio-osuuksia. Tässä tapauksessa myös valtion tulisi tarkistaa alojen aloituspaikkojen määrää ja ennen kaikkea niiden oppilaitoksille maksamia valtio-osuuksia.

Samoihin talkoisiin ottaisin myös työelämän mukaan. Työelämän intressi koulutettavien osalta on mitä suurin. Heidän tarpeita varten oppilaitokset kouluttavat tulevia alan ammattilaisia. Oppilaitosten ja työelämän yhteistyökuviot voisivat olla esim. työssäoppimis-/ harjoittelupaikat, taloudelliset tai materiaaliset tuet jne. Kokemukseni mukaan näin kyllä jo toimitaan, muttei tarpeeksi mittavassa kaavassa.

Mitä opettamiseen tulee, niin näen, että verkko-oppiminen tulee vahvasti mukaan eräänä oppimisvaihtoehtona. Se ei tule syrjäyttämään perinteistä teoriaopetusta, vaan se täydentää sitä. Toisaalta verkko-opetuskaan ei sovellu kaikille aloille. Sen sijaan näen, että opiskelu tulee olemaan entistä työelämälähtöisempää. Koulutuksiin sijoitetaan entistä enemmän työssäoppimista. Nuorten ammatilliseen koulutukseen on otettu mukaan ammattiosaamisen näytöt, jotka toteutetaan aika pitkälle saman kaavan mukaan kuin jo monta vuotta menestyksekkäästi toteutetut aikuisten näyttötutkinnot.

Millaisia vaatimuksia tämä asettaa opettajalle? Ensinnäkin verkko-opiskelu (-opetus) on monille opettajalle uusi kokemus. Opettajan on ensin itse ymmärrettävä mitä verkossa opiskelu tarkoittaa ja tämän jälkeen hänen tulisi nähdä ne mahdollisuudet, jota verkko mahdollistaa. Tämän jälkeen hänen pitäisi vielä suunnitella uudestaan omaa opettamistaan ja saada myös opetus ”perille” opiskelijoille.

Koska työelämälähtöisyyden merkitys kasvaa koko ajan, on opettajan myös oltava perillä siitä, mitä kentällä tapahtuu. Hän toimii opiskelun pedagogisena ohjaajana, tutkinnon perusteet mielessään, ja katsoo sen perään että ammattitaitovaatimukset täyttyvät vaikka opetus ei enää tapahtuisikaan luokassa vaan työelämässä. Tämäkin asettaa uusia vaatimuksia opettajalle. Hänen tulee varmistua siitä, että ko. yritys antaa opiskelijan tehdä tutkinnon perusteissa mainittuja tehtäviä, kuitenkin soveltaen niitä yrityksen toimintaan. Tämän johdosta opettajan tulee myös itsekin päästä työelämäjaksoihin, jonka aikana hän tutustuu tämän päivän työskentelyyn yrityksissä.

Voidaan siis todeta, että opettamiseen on tullut / tulossa uusia muotoja. Opettajasta on täten myös tullut opiskelija, joka yrittää omaksua näitä uusia toimintatapoja. Jokaisesta opettajasta ei välttämättä ole tähän ja näin ollen ei luovu perinteisestä opettamisesta. Tämäkään ei ole katastrofaalista, sillä nämä uudet opetusmuodot eivät kokonaan tule syrjäyttämään vanhaa perinteistä luokkaopetusta.