Visiot
Posted by sofiero07 on 6.07.2007
On selkeitä merkkejä siitä, että ”suorittavan työn” tekijöitä tarvitaan entistä enemmän. Työntekijäpula on kohta käsillä, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja jättävät suuren aukon. Mielestäni tänä päivänä nuoren kannattaa vahvasti miettiä ammattikoulutusta. Kaikille korkeasti koulutetuille ei kohta riitä työpaikkoja, kun sen sijaan ammattimiehelle (-naiselle) riittää töitä. Käden taidot nousevat vielä arvoon arvaamattomaan!
Työskentelen ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa on monta eri koulutusalaa ja olenkin huomannut selkeitä trendejä erityisen vetovoimaisista aloista. Mm. kokit, autonasentajat, media-alan koulutukset jne. ovat olleet suosittuja. Nyt kuitenkin kaivataan putkimiehiä, timpureita yms. ammattimiehiä. Toki nuoret tiedostavatkin näiden alojen työllistymismahdollisuuksia, mutta oppilaitosten, työelämän sekä viranomaisten on tehtävä entistä enemmän työtä houkutellakseen nuoret hakeutumaan ko. alojen koulutuksiin.
Tässä tapauksessa heittäisin pallon oppilaitoksille. Heidän tulisi profiloitua joidenkin alojen oppilaitoksina, eikä toimia kovin monien alojen kanssa. Tämä monialaisuus johtaa siihen, että resursseja ei ole tarpeeksi kohdentaa tiettyjen alojen kehittämiseen ja markkinointiin. Toisaalta myös valtion myöntämät opiskelupaikat vaikuttavat oppilaitoksen monialaisuuteen. Oppilaitos yrittää kaikin tavoin kasvattaa aloituspaikkojen määrää sekä järjestää mieluiten sellaisten alojen koulutuksia, mistä saadaan eniten valtio-osuuksia. Tässä tapauksessa myös valtion tulisi tarkistaa alojen aloituspaikkojen määrää ja ennen kaikkea niiden oppilaitoksille maksamia valtio-osuuksia.
Samoihin talkoisiin ottaisin myös työelämän mukaan. Työelämän intressi koulutettavien osalta on mitä suurin. Heidän tarpeita varten oppilaitokset kouluttavat tulevia alan ammattilaisia. Oppilaitosten ja työelämän yhteistyökuviot voisivat olla esim. työssäoppimis-/ harjoittelupaikat, taloudelliset tai materiaaliset tuet jne. Kokemukseni mukaan näin kyllä jo toimitaan, muttei tarpeeksi mittavassa kaavassa.
Mitä opettamiseen tulee, niin näen, että verkko-oppiminen tulee vahvasti mukaan eräänä oppimisvaihtoehtona. Se ei tule syrjäyttämään perinteistä teoriaopetusta, vaan se täydentää sitä. Toisaalta verkko-opetuskaan ei sovellu kaikille aloille. Sen sijaan näen, että opiskelu tulee olemaan entistä työelämälähtöisempää. Koulutuksiin sijoitetaan entistä enemmän työssäoppimista. Nuorten ammatilliseen koulutukseen on otettu mukaan ammattiosaamisen näytöt, jotka toteutetaan aika pitkälle saman kaavan mukaan kuin jo monta vuotta menestyksekkäästi toteutetut aikuisten näyttötutkinnot.
Millaisia vaatimuksia tämä asettaa opettajalle? Ensinnäkin verkko-opiskelu (-opetus) on monille opettajalle uusi kokemus. Opettajan on ensin itse ymmärrettävä mitä verkossa opiskelu tarkoittaa ja tämän jälkeen hänen tulisi nähdä ne mahdollisuudet, jota verkko mahdollistaa. Tämän jälkeen hänen pitäisi vielä suunnitella uudestaan omaa opettamistaan ja saada myös opetus ”perille” opiskelijoille.
Koska työelämälähtöisyyden merkitys kasvaa koko ajan, on opettajan myös oltava perillä siitä, mitä kentällä tapahtuu. Hän toimii opiskelun pedagogisena ohjaajana, tutkinnon perusteet mielessään, ja katsoo sen perään että ammattitaitovaatimukset täyttyvät vaikka opetus ei enää tapahtuisikaan luokassa vaan työelämässä. Tämäkin asettaa uusia vaatimuksia opettajalle. Hänen tulee varmistua siitä, että ko. yritys antaa opiskelijan tehdä tutkinnon perusteissa mainittuja tehtäviä, kuitenkin soveltaen niitä yrityksen toimintaan. Tämän johdosta opettajan tulee myös itsekin päästä työelämäjaksoihin, jonka aikana hän tutustuu tämän päivän työskentelyyn yrityksissä.
Voidaan siis todeta, että opettamiseen on tullut / tulossa uusia muotoja. Opettajasta on täten myös tullut opiskelija, joka yrittää omaksua näitä uusia toimintatapoja. Jokaisesta opettajasta ei välttämättä ole tähän ja näin ollen ei luovu perinteisestä opettamisesta. Tämäkään ei ole katastrofaalista, sillä nämä uudet opetusmuodot eivät kokonaan tule syrjäyttämään vanhaa perinteistä luokkaopetusta.
July 13th, 2007 at 0:31
Kirjoituksesi on kokonaisuudessaan täyttä asiaa! Kommentoisin hiukan tuota lopussa esittämääsi Jokaisesta opettajasta ei välttämättä ole tähän ja näin ollen ei luovu perinteisestä opettamisesta. Minustakin perinteiselle opettamiselle on jatkossakin paikkansa, mutta jotenkin tuntuu, että kokonaan verkon ja työelämän ulkopuolelle yhdelläkään opettajalla ei ole varaa jättäytyä.
Mutta miten uuteen houkutellaan ihminen, jolla on ennakkoluuloja ja pelkoja? Minun ikäiseni opettaja on nähnyt lukemattomien kollegoitten uupumisen ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisen, kun koko ajan on tullut uusia osaamisvaatimuksia, mutta oppilaitokset eivät ole riittävästi panostaneet opettajien täydennyskoulutukseen. Moni on silloin tuntenut yksinään riittämättömyyttä ja itsesuojeluksi yrittänyt linnoittautua menneeseen. Ja kun se strategia ei ole kantanut, on menettänyt koko ammatillisen itsetuntonsa ja kokenut, että jo uusien lähestymistapojen ehdottelukin merkitsee sitä, ettei omilla entisilläkään teoilla ole mitään merkitystä! Jotenkin haluisin uskoa, että tiimimäisellä työtavalla näitä ongelmia voitaisiin helpottaa (mutta toisaalta koko tiimimäisyys voi aluksi olla juuri sellainen pelätty totakin pitäisi osata -juttu ihmiselle, joka on vuosikymmenet tottunut tekemään työtään yksin!)
August 14th, 2007 at 21:31
Mielenkiintoista… tuli tuossa mieleen ammattikoulutuksen ja verkko-opetuksen yhdistämisestä yksi mielestäni vallan mainio esimerkki. Itse meinasin ensin saada kokikset väärään kurkkuun kun kuulin asiasta, mutta tarkemmin mietittyäni idea tuntui toimivalta. Ja itse asiassa se on kuulemma käytännössä tuottanut vallan mainioita tuloksia.
Nimittäin – uskokaa tai älkää – Tampereella koulutetaan parturi-kampaajia verkkokurssilla! Ja vieläpä hyvin tuloksin! Miten olisi sama homma vaikka putkimiehille?